20.07.

Ystävät juhlivat Suomea

Viisi ystävyyskaupunkia lähetti edustajansa onnittelemaan satavuotista Suomea. Mikaelissa vieraat ottivat eilen keskiviikkona kädennostolla kantaa kysymykseen, oliko matka ollut hauska.

Viisi Mikkelin ystävyyskaupunkia on parhaillaan koolla etsimässä lisää potkua yhteistyöhön. Samalla vieraat onnittelevat satavuotista Suomea.

Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen näkee ystävyyskaupunkitoiminnan yhä ajankohtaisena ja hyödyllisenä. Vierailuun kuuluu myös konferenssi, jossa pohditaan yhteistyömuotoja.
– Tarvitsemme yhä enemmän ymmärrystä muista kulttuureista. Tavoitteena on rakentaa entistä tiiviimmin yhteyksiä eri kaupunkien asukkaitten ja yritysten välille.

Etelä-Savon ja viiden miljoonan asukkaan Shaoxingin kaupungin välillä on jo tiivististä yhteistyötä. Varapuhemies Xu Qingsongin mukaan Shaoxingilla on halu jatkaa yhteydenpitoa.
– Olemme edelleen kiinnostuneita etenkin cleantechistä ja terveyenhuollon osaamisesta, joita Mikkelissä on runsaasti.

Hallintojohtaja Reinhard Sager Holsteinin
maakunnasta Saksasta on ilahtunut suomalaisen rakentamisen innovatiivisuudesta., jota hän on nähnyt Mikkelin asuntomessuilla.
– Opettajien ja nuorten vaihto toimii koko ajan Mikkelin ja alueemme kesken. Mikkelin musiikkikoulu esimerkiksi oli viime viikolla vierailulla luonamme.

Apulaiskaupunginjohtaja Sidsel Rykhus norjalaisesta Moldesta pitää tapaamisia arvokkaan myös sen vuoksi, että näin syntyy arvokkaita yhteyksiä aina Kiinaa myöten.
– Taustalla on pitkä pohjoismainen yhteys, ja lisäksi on mukava tavata kollegoita muista maista. Voisi olla hyvä järjestää tapaamisia vuosittain.

Kaupunginjohtaja Péter Szarvas
sanoo, että unkarilaisella Békéscsaballa on syvät suhteen Mikkeliin. Kaupungin Suomi-Unkari-seurassa on parisataa jäsentä.
– Vierailun aikana on tavattu ystäviä, mutta myös otettu mallia jätehuollosta, vanhustenhoivasta sekä matkailun edistämisestä.

Ruotsalaisen Boråsin kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Leila Pekkala kertoo lähteneensä Keminmaalta Ruotsiin 48 vuotta sitten.
– Olen toki käynyt Suomessa vuosittain, mutta varsinkin asuntomesuilla näki miten hyvin satavuotias Suomi nyt voi.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.