13.07.

Mätämunaa muistellen

Seminaari 20 vuotta sitten kuolleen Seppo Heikinheimon muistoksi ei ollut turha. Mikkeli-sali on ääriä myöten täysi, ja ylikin. Professori Ilkka Oramo puhuu. [caption id="attachment_4977" align="alignright" width="300"] Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen rikasti kotikaupunkinsa henkistä ilmapiiriä kahdella onnistuneella seminaarilla. Toinen käsitteli Venäjää ja toinen Seppo Heikinheimoa.[/caption]

Seppo Heikinheimo (1938–97) ei ollut mukava mies. Hän haukkui pystyyn käytännössä koko suomalaisen musiikkieliitin. Neljässä vuosikymmenessä sen ehti tehdä useampaan kertaan.
Lahjakas Heikinheimo sen sijaan oli. Munkkiniemen yhteiskoulun kuuden laudaturin ylioppilas oppi kieliä vaivatta sanskriittia ja jopa inhoamaansa ruotsia myöten.

Lahjat eivät siivittäneet Heikinheimoa muusikoksi tai tiedemieheksi, vaikka hän väitöskirjan tekikin. Kirjoja Heikinheimo kirjoitti sen verran, että kirjailijaksi häntä kyllä sopii tituleerata.
Heikinheimo teki uransa sanomalehtimiehenä ja musiikkikriitikkona. Toimittajana hän oli loistava: nopea, utelias, laajasti sivistynyt ja erittäin rohkea.

Toimittajan rooli ei Heikinheimoa kuitenkaan tyydyttänyt. Hän paneutui kaikella vimmallaan musiikkikriitikon toimeen.
Viimeistään 1980-luvun aikana Heikinheimo otti ilmatilan täysin haltuunsa Helsingin Sanomien mahdin ja varsinkin oman erinomaisuutensa voimin.

Mustaa oli enemmän kuin valkoista.

Kulttuuriskandaali seurasi toistaan, ja usein alkujuuri oli Heikinheimon kynästä. Hänen tekstinsä ei ollut harmaata vaan mustavalkoista. Mustaa oli reilusti enemmän kuin valkoista.
Työnantajalleen Helsingin Sanomille Heikinheimo oli kultakimpale, jonka kaikki oikut kestettiin. Niitä oli paljon.
Valta maistui yhä makeammalta, kun 43 huippumuusikkoa vuonna 1990 yritti panna maan ykköskriitikkoa kuriin julkilausumallaan. Se ei näyttänyt hetkauttavan Heikinheimoa.

Mikä on Heikinheimon kestävä perintö? Onko sellaista, se ei täysin selvinnyt Mikkelin Musiikkijuhlien seminaarissa viime viikonvaihteessa.
Seminaarin puhujat professorit llkka Oramo ja Matti Vainio, Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Janne Virkkunen sekä toimittaja Minna Lindgren eivät osanneet nimetä ainoatakaan nykysäveltäjää, jota Heikinheimo olisi arvostanut.
Patsasajatus esitettiin yleisöpuheenvuorossa tai parissa. Se ei ottanut tulta. Jos olisi ottanut, ainoa oikea paikka monumentille olisi Mikkelissä konsertti- ja kongressitalo Mikaelin kupeella.

Heikinheimon ystävyys venäläisten muusikoitten ja etenkin Valeri Gergijevin kanssa oli ja on Mikkelin Musiikkijuhlien peruskivi. Mikkeliin on virrannut hengenravintoa ja rahaa monin miljoonin.
Seppo Heikinheimo teki itsemurhan 26. toukokuuta 1997. Hän julkaisi postuumisti elämäkertansa Mätämunan muistelmat (Otava, 1997).

Tapio Honkamaa

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.