27.07.

Kolumni: Virkavallan harharetket

tapio.honkamaa@mikkelinkaupunkilehti.fi
Odottavan aika oli tiistaina pitkä. Missä vitkastelee päiväposti, jonka mukana odotimme vastauskirjeitä Kaupunkilehden yleisökilpailuun?

Iltapäivään mennessä tuli selväksi, ettei postia tule tänään lainkaan. Posti on kuulemma lopettanut kirjeiden jaon tiistaisin, mitä ”edellyttää postimäärän voimakas väheneminen digitalisaation vuoksi”.

Kovin hyvin ei Postin tiedotus onnistunut. Itse luin asiasta ensimmäisen kerran tiistaina Ilta-Sanomien verkkosivulta.

Nettiä perkaamalla löysin sitten Postin tiedotteen vuoden takaa kesäkuulta. Sen mukaan Posti suunnitteli tuolloin uudistuksia tiistain jakeluun siten, että ”jakelua rytmitetään eri viikonpäiville uudella tavalla”.

Postinsaajille muutoksen kuvattiin näkyvän käytännössä vain vähän. Tohtipa kirjepalveluista vastaava johtaja Kaj Kulp kehaista, että ”vastaamme uudistuksella asiakkaidemme tarpeisiin”.

Kaikki muutkaan eivät olleet yli vuoden takaisen tiedotteen perusteella hoksanneet, että Postin lopetti kirjeenkannon tiistaisin sen enemmittä selittelyittä. Nyt Viestintävirasto vaatii Postia tilille maan mainiosta jakelu-uudistuksesta.

Posti ei ole ainoa viranomainen, jonka askelmerkit ovat seonneet digiaikana. Hyvä esimerkki on VR, joka lopetti lipunmyynnin pääkaupunkiseudun lähijunissa. Nyt sitten on lentoasemalla valtavat jonot, kun lippuautomaatteja ei ole tullut hommatuksi.

Entäpä sitten YLE. joka näyttää verorahoillamme lähinnä kesäuusintoja ohjelmista, joita ei välittäisi nähdä yhtäkään kertaa?
Kelasta ja sen uudistuksista ei sen enempää. Kaikeksi onneksi mikkeliläisillä on tulikuuma linja suoraan sekä Postiin että Kelaan, joiden korkeissa luottamustehtävissä vaikuttaa kansanedustaja Satu Taavitsainen (sd.). Hän onkin jo kiitettävästi hiillostanut kummankin laitoksen johtoporrasta.

Kaikki tämän vielä kestäisi, jos Ilmatieteenlaitoksella olisi homma hanskassa. Viikonpäivät tässä on odoteltu niitä helteitä, joita meteorologit alkoivat hyvissä ajoin viime viikon puolella hehkuttaa.

Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.