22.06.

Herkkuja ja kulttuuria

Sahalahden yrittäjä Jaana Kuivalaisen ja miehensä Janne Kuivalaisen kanssa yhdessä rakentamasta yrityksestä on kolmessa vuodessa kehittynyt houkutteleva matkailukohde. (kuva: Antero Heikkinen)

Puumalan Sahanlahden kesäkausi on katettu lukuisilla toiminnoilla. Keskiössä ovat juuri valmistunut katettu kesäteatteri, oma kesäteatterifesti, ruoka ja lukuisat tapahtumat.
Sahanlahden emäntä ja isäntä Jaana ja Janne Kuivalaisen odotukset ovat korkealla.
–Olemme laittaneet kolme vuotta aluetta kuntoon ja rakentaneet liiketoimintaa, joka nojautuu vahvasti paikallisuuteen. Tunnettuus on hyvä maakunnassa ja mökkiläisten keskuudessa. 

Kesäteatterin he uskovat tuovan uuden lisämausteen kesään. 
–Etelä-Savoon on odotettavissa paljon matkailijoita, kun on asuntomessutkin Mikkelissä ja Puumala on saanut monella tapaa paljon julkisuutta.
Jaana Kuivalainen on kesäteatterin tuottaja Pauliina Hukkasen kanssa juvalaisia juuriltaan ja koulukavereita. 
–Tunnemme tekemisemme entuudestaan. Olemme jo harjoitelleet yhteistyötä muutamien esitysten verran aikaisempina kesinä. Oli luontevaa lyödä hynttyitä yhteen laajemminkin.

Teatterifestien yksi järjestäjistä Ismo Kotro osuuskunta Huriksesta oli Jaanan työkaveri. Anttolanhovista.
Heinäkuusssa perjantaisin keittiömestarit Markus Maulavirta ja Markus Pure loihtivat paikallista antimista menuiltoja vaihtuvin teemoin. Makasiinilla nautitaan myös elävästä musiikista.
–Haluamme olla koko kansan kohtaamispaikka. Olemme rakentaneet erilaisia tapahtumia ajatellen eri tyyppisiä asiakkaita, Kuivalaiset korostavat.

Viikko-ohjelma sisältää pienveneretken Rokansaareen, savusaunailtoja, suppailutunteja. 

Elokuussa Sahanlahti on Puumalassa järjestettävien Kirjakemmakoiden yksi kohteista, jossa Maulavirta, Ville Haapasalo ja Villimies Tommi Kangas kokkaavat avotulella lounasta Rantamakasiinilla. Myynnissä on kokkien keittokirjoja ja S7S Wenno lähtee Sahanlahdesta runoristeilylle.
Sahanlahden teatterifest 8.–9.7. Esitykset Sahanlahden uudessa kesäteatterissa: Avomielinen Anneli, Muina miehinä, Das Rita -diivan kuolema ja Kivinen tie.

Antero Heikkinen

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.