24.05.

Edessä ennätysten torikesä

Kotikorven kukkia myymässä oleva Pirjo Pulliainen ja torikauppias Kaija Ahonen odottavat vauhdikasta torikesää.

Lukuiset tapahtumat ja asuntomessut vauhdittavat tänä kesänä Mikkelin torielämää.

Torikauppias ja Mikkelin Torikauppiaat ry:n puheenjohtaja Kaija Ahonen arvioi, että tulossa on kaikkien aikojen vilkkain torikesä.
-Olen erittäin odottavainen, sillä tänä kesänä torilla järjestettävien tapahtumien kirjo on suurempi kuin koskaan.

Erityisesti Ahonen odottaa asuntomessujen aikaan järjestettäviä Gastroviikot -ruokatapahtumaa, joka tarjoaa ensisijaisesti lähialueen tuottajien tuoreista raaka-aineista tehtyjä ruokia ja tuotteita. Tapahtuma-alueella on muun muassa pomppulinna, taikuriesityksiä, elävää musiikkia ja anniskelualue.
-Kuukauden kestävät Gastroviikot tuovat varmasti ihmisiä Mikkeliin. On hienoa, että tällainen tapahtuma saadaan järjestettyä asuntomessujen aikaan ja saadaan näyttää vierailijoille, että Mikkelissä tapahtuu.

Mikkelin omat viikinkipaitaiset Jukurit ovat myös vahvasti mukana kesän torielämässä. Jukureihin törmätä esimerkiksi 7. kesäkuuta järjestettävässä Grillipartsit – tapahtumassa, jolloin grillimakkaroita valmistamassa ovat muun muassa torikummi Risto Dufva ja valmentaja Ville Nieminen.

Jännitystä kesään tuovat myös 1.heinäkuuta järjestettävät perinteiset kuukausimarkkinat, jolloin odotetaan presidentti Sauli Niinistön vierailevan torilla.
-Onhan se suuri ja hieno asia saada presidentti Niinistö vierailemaan meidän torillamme. Uskon, että Mikkelin tori tekee presidenttiin suuren vaikutuksen, Ahonen hymyilee.

Tapahtumien ja kahviloiden lisäksi torilta on saatavilla muun muassa kesäkukkia, tuoretuotteita, herkkuja, vaatteita ja asusteita sekä käyttöesineitä.
-Mitä torilta ei saa, sitä ei tarvita, summaa Ahonen.

Torilla tapahtuu:

26.5. Kesäkatu
3.6. Vihermarkkinat
4.6. Grillimaisterikisa
4.6. Jättikirppis
7.6. Grillipartsit
14.6. ToriSport
15.6. Urheilumuseo renkailla
18.6. Jättikirppis
30.6. Kesäkatu
1.7. Kuukausimarkkinat
1. 7. Suur-Saimaan Ympäriajo
2.7. Jättikirppis
9.7. Jättikirppis
14.7. Konserttitapahtuma
16.7. Jättikirppis
17.7. Gastroviikot-ruokatapahtuma
23.7. Jättikirppis
28.7. Kesäkatu
30.7. Jättikirppis
2.8. Sikajuhlat
5.8. Kuukausimarkkinat
6.8. Jättikirppis
13.8. Jättikirppis
20.8. Jättikirppis
25.8. Kesäkatu
2.9. Sadonkorjuumarkkinat

Anni Suomela

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.