20.04.

Kolumni: Mediamurros myllää

 

Toisaalla tässä lehdessä kerromme uudistuksista, joiden myötä uskomme Mikkelin Kaupunkilehden pärjäävän entistä paremmin muutosten keskellä.

Lukijoille on tarjolla laadukas ja aikaansa seuraava kaupunkilehti, joka tavoittaa alueensa kaikki kotitaloudet, yritykset ja työpaikat. Ilmoittajille se tuo suoran yhteyden jokaiseen kotiin, jossa paikalliset asiat kiinnostavat.

Uskomme siis, että laadukkaasti toimitetut kaupunkilehdet ovat paikallisuuden ja laajan jakelunsa ansiosta mediamurroksen voittajia. Muunkinlaisia tarinoita on tarjolla.

Tavanomainen, mukava vierailu ystäväperheessä alkuvuodesta mullisti perheemme median käytön. Vierailun kuluessa kaverini – sanotaan vaikka Jukka – kertoi, että hän on koukussa Netflixin sarjoihin.

Jukka sanoi, että kannattaa aloittaa Englannin nykyisestä kuningattaresta Elisabetistä kertovalla Crown-sarjalla. Sen perään hän oli viettänyt kotvan jos toisenkin Valkoisen talon juonitteluja seuraavan House of Cardsin parissa.

Suhtauduin epäillen. Kuninkaallisten kuviot eivät ole minua enemmälti kiehtoneet. Jukka oli kuitenkin oikeassa. Kymmenosainen brittisarja sujahti yhtä soittoa.

Heti perään katsoimme useita viikkoja House of Cardsia. Molemmissa sarjoissa viehätti tinkimätön laatu, joka veti tv:n ääreen rehellisesti sanoen liiankin usein.

Kotimaiset tv-sarjat kuten Sorjonen ja Presidentti ovat kovin kalpeita verrattuna Crowniin ja House of Cardsiin. Ville Virtasen ja Samuli Edelmannin katsominen jäi olemattomaksi.

Ero ulko- ja kotimaisten tuotosten välillä johtuu vain osin rahasta. Norjalaiset ovat tehneet pienellä budjetilla ja osin harrastajien voimin huippusuositun Skam-sarjan, jota voi seurata Yle Areenassa.

Skam soljuu vastustamattomasti loistavien nuorten näyttelijöitten ja karhean tarinan siivittämänä.

Mikään ei viittaa siihen, että tv.n katselu perheessämme palaisi ennalleen. Kotimaisten kanavien seuraaminen on vähentynyt luultavasti pysyvästi.

Jopa tv-kuntavaalitentit jäivät pitkälti katsomatta, kun laatusarjojen tenho vei voiton. Se on kyllä ennenkuulumatonta.

Tapio Honkamaa

Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.

 

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.