23.03.

Koulussa hymyissä suin

Kuvis1 Urpolan koulun 1B- luokan oppilaat Kiia Lehtonen(vas.), Aino Kivikoski ja Aino Kivijärvi silittävät luontohuoneeseen tuotua kettua.

Urpolan koululla vietettiin viime viikolla hyvinvointiviikkoa, jonka tarkoituksena oli tarjota lapsille kokemuksellista oppimista ja edistää kouluhyvinvointia.
-Oppilaat pääsivät opiskelemaan tunne- ja yhteistyötaitoja. Kouluhyvinvointi on yhteistyötä, jonka tulee värittää jokaista koulupäivää luonnollisesti kouluyhteisöön kuuluen, toteaa Urpolan koulun rehtori Kirsi-Marja Janhunen.

Viikon aikana Urpolan koululla vietettiin kulttuuripäivää, turvallisuuspäivää, pajapäivää, väkivallattomuuspäivää ja liikuntapäivää. Jokaisena päivänä oppilaat pääsivät itse harjoittelemaan erilaisia taitoja ja oppimaan tekemällä.
-Oppilaat olivat selvästi innoissaan viikon tapahtumista. Kun asiat koskettavat lapsen kokemusmaailmaa, silloin syttyy motivaatio ja tapahtuu mielekästä oppimista, Janhunen sanoo.

Pajapäivänä oppilaat saivat itse osallistua pajojen rakentamiseen. Yksi pajoista oli 1B -luokkaan rakennettu luontohuone.
– Lähtökohtana oli lähiluonto ja toimme yhdessä oppilaiden kanssa luokkaan luonnon ääniä, kasveja, valokuvia, videoita sekä Suomen luonnosta tuttuja täytettyjä eläimiä, kuvailee 1B –luokan opettaja Essi Mård.

1B –luokan oppilas Sulo Halme kertoo, että luontopajan rakentaminen on ollut hauskaa ja mielenkiintoista puuhaa.
-Sain itse kantaa pupun luokkaan. Katsoimme myös videon, jossa kipeäksi tullut saukko pelastettiin Urpolan rannalta ja hoidettiin terveeksi. Saukko oli kyllä aika söpö.

Rehtori Kirsi-Marja Janhunen kertoo, että kokemuksellinen oppiminen yhdessä toimien ja tehden on pysyvänä osana uutta opetussuunnitelmaa.
-Hyvinvointiviikon tavoitteena oli myös saada ideoita tulevaan ja pohtia miten kouluhyvinvointia edistetään edelleen. Kouluhyvinvoinnin edistäminen on yhteistyötä niin koulun sisällä kuin yhteistyötä vanhempien ja yhteistyötahojen kanssa. Koulun ja kodin välisen yhteistyön sujuminen tukee merkittävällä tavalla oppimista ja hyvinvointia, joten yhteistyön sujumiseen kannattaa todellakin satsata.
-On tärkeää, että kouluarjen hektisyyden keskellä keskitytään siihen, että koulussa on turvallista ja hyvä olla. On toki myös muistettava oppimisen edellytyksenä, että aina tarvitaan sinnikkyyttä, tavoitteellisuutta ja yrittämistä uuden oppimisessa.

Anni Suomela

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.