23.02.

Heinänen suulain, sitten Pöyry

SDP:n ryhmäjohtaja Markku Turkia puhuu ja valtuusto kuuntelee. Kuva on Mikkelin kaupunginvaltuuston kokouksesta viime elokuulta.

Mikkelin kaupunginvaltuuston puheliain on ollut perussuomalaisten ryhmäjohtaja Raimo Heinänen, joka on vajaan kahden viime vuoden aikana käyttänyt 48 puheenvuoroa. Yhden kerran vähemmän on puhunut Heinäsen entinen ryhmätoveri Jukka Pöyry (sit).

Seuraava tulee SDP:n ryhmäjohtaja Markku Turkia, joka puhui 41 kertaa. Hänen puoluetoverinsa Markku Aholainen oli äänessä 37 ja perussuomalaisista tällä viikolla sitoutumattomaksi loikannut Jari Roivas 33 kertaa.

SDP:n Hannu Tullinen ja kristillisdemokraattien Erkki Rantalainen puhuivat kumpikin 29 kertaa. Seuraavina tulivat vihreitten Veli Liikanen (27 kertaa), perussuomalaisten Vesa Himanen (25) sekä kokoomuksen ryhmäjohtaja Olli Nepponen ja keskustan Petri Pekonen, joilla kummallakin oli 22 puheenvuoroa.

Mikkelin valtuustossa vallitsee ainakin parin vuoden otoksen perusteella miehinen puhekulttuuri. Ahkerin naispuhuja oli 19 kertaa puheenvuoron käyttänyt kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seija Kuikka (kesk.).

Kuikka arvioi itse olleensa riittävästi esillä valtuustokeskustelussa.
– Kaupunginhallituksen puheenjohtajana olen ollut valmistelemassa jokaisen pykälän ja jo siinä vaiheessa saanut vaikuttaa päätettävissä olevaan asiaan. Valtuustossa ei ole enää niin tarvetta puhua, kun oma mielipide on yleensä siinä esittelytekstissä.

Kuikan mukaan miesten ahkeruus puhujina johtuu ainakin osin siitä, että heitä on määrällisesti enemmän ja että he ovat usein ryhmiensä puheenjohtajina.

Melko harvoin puhunut valtuutettu Elina Hölttäkin (kok.) arvioi, että naisten vähäpuheisuus johtuu matematiikasta.
– Naisia on valtuustossa vähemmän. Tilastollisesti on aika luontevaa, että se näkyy puheenvuoroissa.

Hölttä muistuttaa myös, että ryhmäjohtajien enemmistö on miehiä, mikä selittää puheenvuorojen

Ryhmistä suhteellisesti eniten esiintyivät perusuomalaiset, jotka puhuivat keskimäärin 20 kertaa ja vähiten kokoomuslaiset, jotka puhuivat viisi kertaa valtuutettua kohden. Muut ryhmät asettuivat niiden väliin. Oma lukunsa on Jukka Pöyryn yhden miehen ryhmä 47 puheenvuorolla.

Laskelma perustuu kaupunginhallituksen puheenvuorojärjestelmään, joka on ollut käytössä toukokuusta 2015. Otos ei ole aukoton, sillä laite on reistaillut joissakin kokouksessa. Jonkin verran puheenvuoroja on jäänyt tallentumatta.

Läsnäolotilasto on täydellinen koko valtuustokaudelta. Sen mukaan yhdeksän mikkeliläistä valtuutettua on ollut paikalla jokaisessa valtuustokauden 42 istunnossa.

Mikkelin valtuusto puheenvuorot kokouksista 5/2015-1/2017
 
0-5 kpl   6-10 kpl   10-20 kpl   yli 20 kpl
Huoponen Marianne   Aho Eero   Moilanen Pekka   Nepponen Olli
Miettinen Mauri   Kakriainen Markku   Berndt Rauni   Pekonen Petri
Kauppi Marja-Leena   Korhola Anne   Olkkonen Kirsi   Himanen Vesa
Korhonen Tapani   Vuori Juha   Pöntinen Minna   Liikanen Veli
Puikkonen Tero   Mielonen Hannu   Pöyry Pekka   Rantalainen Erkki
Pulkkinen Satu   Siitonen Mikko   Nykänen Heikki   Tullinen Hannu
Siitari Keijo   Väänänen Jaakko   Hokkanen Marita   Roivas Jari
Nieminen Kalle   Ylönen Päivi   Ukkonen Osmo   Aholainen Markku
Tissari Markku   Koivikko Jyrki   Kuikka Seija   Turkia Markku
Toivakka Lenita   Piispa Matti   Seppälä Arto   Pöyry Jukka
Vartiainen Jaana      Heinänen Raimo
Hölttä Elina
Oksman Juhani
Salo-Oksa Armi
Soininen Mali
Harmoinen Taina
Järvinen Sami
Strandman Jaana
Taavitsainen Satu
Tikkanen Petri
Toivonen Hannu
Ahonen Liisa
Barck Paavo
Kauria Outi
Kivinen Harri
Lehkonen Raine
Pyrhönen Heikki
Miettinen Olli

Paikallaolo Mikkelin valtuustossa 2013-17

           yht. paikalla   paikallaolo- 
     2014/10   paikallaolo-   2015-1/2017   42 kokousta   prosentti
     kokousta   prosentti   22 kokousta   2013-1/2017   2013-1/2017
Aho Eero   Jäsen 9 90 % 19 35 83 %
Aholainen Markku   Jäsen 8 80 % 21 37 88 %
Ahonen Liisa   Jäsen 10 100 % 19 39 93 %
Alanen Juhani   Varajäsen 10 100 % 3 24 57 %
Asikainen Katariina   Varajäsen 10 100 % 3 24 57 %
Barck Paavo   Jäsen 10 100 % 22 42 100 %
Berndt Rauni   Jäsen 10 100 % 21 41 98 %
Harmoinen Jorma   Varajäsen 10 100 % 7 27 64 %
Harmoinen Taina   Jäsen 10 100 % 19 38 90 %
Hasanen Satu   Varajäsen 10 100 % 8 28 67 %
Heikkilä Pekka   Varajäsen 10 100 % 6 26 62 %
Heinänen Raimo   Jäsen 10 100 % 21 40 95 %
Himanen Markku   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Himanen Vesa   Jäsen 9 90 % 22 40 95 %
Hokkanen Marita   Jäsen 10 100 % 22 42 100 %
Hulkkonen Hannu   Varajäsen 10 100 % 8 28 67 %
Huoponen Marianne   Jäsen 10 100 % 21 41 98 %
Häkkinen Sanna   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Hämäläinen Marja   Jäsen 5 50 % 7 19 45 %
Härkönen Jyrki   Varajäsen 10 100 % 2 23 55 %
Härkönen Sirkka   Varajäsen 10 100 % 3 23 55 %
Hölttä Elina   Jäsen 9 90 % 21 39 93 %
Järvinen Sami   Jäsen 9 90 % 18 37 88 %
Kakriainen Markku   Jäsen 9 90 % 16 34 81 %
Kauppi Marja-Leena   Jäsen 10 100 % 20 36 86 %
Kauria Outi   Jäsen 10 100 % 20 40 95 %
Kivinen Harri   Jäsen 10 100 % 22 41 98 %
Koivikko Jyrki   Jäsen 10 100 % 21 41 98 %
Kontinen Juha   Varajäsen 10 100 % 19 39 93 %
Korhola Anne   Jäsen 10 100 % 20 40 95 %
Korhonen Tapani   Jäsen 10 100 % 20 40 95 %
Korpelainen Mirva   Varajäsen 10 100 % 2 23 55 %
Kuikka Ari   Varajäsen 10 100 % 16 36 86 %
Kuikka Seija   Jäsen 10 100 % 22 40 95 %
Kukkola Harri   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Lahti Jari   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Lehkonen Raine   Jäsen 7 70 % 18 35 83 %
Lehtinen Pertti   Varajäsen 10 100 % 4 22 52 %
Leppänen Toni   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Liikanen Veli   Jäsen 10 100 % 20 40 95 %
Liukkonen Seppo   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Marttinen Jussi   Varajäsen 10 100 % 11 31 74 %
Mielonen Hannu   Jäsen 9 90 % 20 39 93 %
Miettinen Mauri   II vpj 10 100 % 20 40 95 %
Miettinen Olli   Jäsen 10 100 % 20 40 95 %
Moilanen Pekka   Jäsen 10 100 % 22 39 93 %
Nepponen Olli   Jäsen 6 60 % 21 36 86 %
Nieminen Kalle   Jäsen 10 100 % 22 41 98 %
Noponen Katriina   Varajäsen 10 100 % 5 25 60 %
Nurmi Ilkka   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Nykänen Heikki   Jäsen 10 100 % 22 42 100 %
Oksa Pertti   II vpj 2 20 % 0 8 19 %
Oksman Juhani   Jäsen 10 100 % 22 41 98 %
Olkkonen Kirsi   I vpj 10 100 % 22 42 100 %
Paanila Juha   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Parkkinen Pekka   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Partio Keijo   Varajäsen 10 100 % 3 23 55 %
Paukku Markku   Varajäsen 10 100 % 3 23 55 %
Pekonen Petri   Jäsen 9 90 % 22 41 98 %
Pietiläinen Maija   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Piispa Leevi   Varajäsen 10 100 % 7 27 64 %
Piispa Matti   Jäsen 8 80 % 21 39 93 %
Pohjanvirta Aino   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Puhakka Paavo   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Puikkonen Tero   Jäsen 10 100 % 16 35 83 %
Pulkkinen Satu   Jäsen 9 90 % 17 36 86 %
Pulliainen Liisa   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Puntanen Pia   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Purhonen Pape   Nuorisoedustaja 10 100 % 9 39 93 %
Puustinen-Kiljunen Tanja   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Pyrhönen Heikki   Jäsen 9 90 % 21 38 90 %
Pöntinen Jukka   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Pöntinen Minna   Jäsen 9 90 % 20 38 90 %
Pöyry Jukka   Jäsen 10 100 % 22 41 98 %
Pöyry Pekka   Jäsen 10 100 % 22 42 100 %
Rantalainen Erkki   Jäsen 10 100 % 22 41 98 %
Rasola Nina   Varajäsen 10 100 % 4 25 60 %
Rautiainen Sari   Varajäsen 10 100 % 2 21 50 %
Roivas Jari   Jäsen 10 100 % 22 42 100 %
Ruotsalainen Pertti   Varajäsen 10 100 % 7 27 64 %
Salo-Oksa Armi   Jäsen 8 80 % 22 38 90 %
Saukkonen Lauri   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Savander Susanna   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Seppälä Arto   Jäsen 8 80 % 20 36 86 %
Sihvonen Jari   Varajäsen 10 100 % 5 25 60 %
Siikavirta Pekka   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Siiskonen Pirjo   Varajäsen 10 100 % 15 35 83 %
Siitari Keijo   Jäsen 10 100 % 20 40 95 %
Siitari Markku   Jäsen 7 70 % 12 28 67 %
Siitonen Mikko   Jäsen 8 80 % 17 35 83 %
Sikanen Mikko   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Sippo Pekka   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Soininen Mali   Jäsen 10 100 % 20 29 69 %
St. Clair Stevenson Simone   Nuorisoedustaja 10 100 % 12 31 74 %
Strandman Jaana   Jäsen 10 100 % 18 36 86 %
Suhonen Antti   Varajäsen 10 100 % 7 27 64 %
Taavitsainen Satu   Jäsen 10 100 % 22 42 100 %
Tarkiainen Samuel   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Teittinen Leena   Varajäsen 10 100 % 20 40 95 %
Teittinen Sari   Varajäsen 10 100 % 15 25 60 %
Tessieri Enrique   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Tikkanen Petri   Jäsen 10 100 % 21 41 98 %
Tissari Markku   Jäsen 10 100 % 5 3 7 %
Toivakka Lenita   Jäsen 3 30 % 4 16 38 %
Toivonen Hannu   Jäsen 10 100 % 20 39 93 %
Tullinen Hannu   Jäsen 10 100 % 21 40 95 %
Turkia Markku   Jäsen 8 80 % 21 39 93 %
Ukkonen Osmo   Jäsen 10 100 % 20 40 95 %
Valtola Pirkko   Jäsen 9 90 % 1 19 45 %
Vartiainen Jaana   Jäsen 10 100 % 22 42 100 %
Viitamies Pauliina   Jäsen 5 50 % 2 15 36 %
Viljakainen Eetu   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %
Vuori Juha   Jäsen 10 100 % 20 39 93 %
Väänänen Jaakko   Jäsen 10 100 % 21 42 100 %
Ylönen Päivi   Jäsen 10 100 % 20 40 95 %
Ylönen Teijo   Varajäsen 10 100 % 2 22 52 %

Lähde: Mikkelin kaupunki

Kommentit

  1. Iidariitta 25/02/2017 09:47

    Tilastot ovat lukuja, joiden esittämistapa on oleellista. Olisi mielenkiintoista nähdä puheenvuorojen suhde myös ryhmäpuheenjohtajien sukupuoleen verrattuna. Samoin puheenjohtajien ja muiden jäsenten suhteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.