19.01.

Suur-Savo uudisti lippulaivansa

Sonja ja Kai esittelevät Frans & Michellen upouutta esiintymislavaa, joka tulee tositoimiin ylihuomenna lauantaina.

Osuuskauppa Suur-Savon ruokaravintoloitten uudistunut lippulaiva avaa ovensa remontin jäljiltä ylihuomenna lauantaina. Fransmannista kuoriutui mittavassa remontissa Frans & Michelle.
Yli 20 vuotta palvellut S-ryhmän Fransmanni-ketju on uudistuksen kourissa koko maassa. Koko 18 ravintolan ketju pysyy ranskalaisessa tunnelmassa ja ruoassa, mutta mukaan tulee myös paikallisuutta.
– Frans-osa jää koko ketjussa ranskalaisuutta edustamaan, ja naisellisuus tulee nimen jälkiosassa, joka meillä Mikkelissä on Michelle, sanoo Suur-Savon matkailu- ja ravitsemiskaupan johtaja Kai Nurmi.

Mikkelissä
Fransmanni on palvellut kaupunkilaisia vuodesta 1995 hotelli Vaakunan yhteydessä.
– Kyllähän tämä on ollut poikkeuksellisen pitkä aika ravintolakonseptille, joten nyt on hyvä hetki uudistukselle.

Nurmi sanoo, että ravintolamiljöö uudistuu täysin. Ravintola on edelleen 150-paikkainen, mutta väljyyttä on aiempaa enemmän.
Uudistus tuo ravintolaan tilaa ja valoa.
– Fransmanni on ollut aika tumma, ja uusi on vaaleampi ja valoisampi.
Ravintolan takaosasta on purettu seinä, ja kabinetti on yhdistetty avaraan ravintolasaliin. Uutta on myös saliin rakennettu esiintymislava.

Frans & Michelle edustaa edelleen vankasti ranskalaista keittiötä. Listalle tulee uusiakin ruokalajeja, mutta myös hyväksi havaitut klassikot säilyvät. Myös paikalliset ruoat saavat sijansa uudella listalla.
– Täysin uutta ovat lounas- ja salaattitori päiväsaikaan.

Nurmen mukaan uudistuksilla haetaan uutta asiakaskuntaa aiempia asiakkaita unohtamatta.
– Nyt tähtäimessä ovat entisten asiakkaitten lisäksi kaupunkilaiset naiset, joita tällainen ympäristö miellyttää.

Frans & Michelle avaa siis ylihuomenna lauantaina, mutta varsinaiset avajaiset ovat vuorossa seuraavana perjantaina 3. helmikuuta show and dinner -konsertin merkeissä. Tulossa on myös muun muassa urheilugaala ja stand up -iltoja.
– Erilaisia gaaloja varten uusi sali on huomattavasti entistä parempi. Mikkelissä ei ole liikaa paikkoja, joissa voi katsella ohjelmaa ja illastaa yhtä aikaa.

Päättynyt vuosi oli Nurmen mukaan ravintoloille ja hotelleille hiukan edeltäjäänsä parempi. Saman tahdin hän uskoo jatkuvan tänä vuonna.
– Uskon, että pääsemme taas hiukan eteenpäin eli parempi pöhinä on tulossa kuin viime vuonna.

Odotukset ovat Mikkelissä hyvät myös lähivuosille. Tulossa on muun muassa keväällä 2018 valmistuva Mikkeli Areena, joka tuo uusia kokousvieraita kaupunkiin.

Nurmi sanoo, että 174-huoneen hotelli Vaakuna on hyvässä kunnossa, sillä viime vuonna uudistettiin sata huonetta.

Laajentamiseenkin on varaa, jos Areena odotusten mukaan tuo kaupunkiin lisää kokousvieraita.
– Tontilla on mahdollisuus 30 huoneen lisärakentamiseen, mutta katsotaan, ensin, onko siihen tarvetta.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.