26.01.

Asuntomessuista miljoonapotti

Mikkelin Asuntomessujen portit pysyvät vielä visusti kiinni. Rakentaminen sujuu kuitenkin suunnitelmien mukaan, ja odotettavissa on hyvät messut.

Mikkelin seutu saa ensi kesän asuntomessuista ainakin 4 – 5 miljoonan euron hyödyn. Suurimmen edun saavat hotellit. Kävijätavoitetta järjestäjillä ei ole.
– Tuottoarvio perustuu aiempien vuosien messutapahtumiin, sanoo Mikkelin messujen projektipäällikkö Heikki Manninen.

Manninen sanoo, etteivät järjestäjät aseta kävijätavoitetta, koska sään ja kansantalouden ennustaminen on hankalaa. Viime vuosien kävijämäärät ovat vaihdelleet Jyväskylän 114 000 ja Vantaan 138 000 välillä.
– Jyväskylä on hyvä esimerkki säiden vaikutuksesta. Kesäkuu oli liian kylmä ja heinäkuu liian kuuma.

Viime vuosina messut ovat tuottaneet aluetaloudellista hyötyä Vantaalla 4, Kuopiossa 8, Seinäjoella 9 ja Kokkolassa 10 miljoonaa euroa.
– Etäisyys pääkaupunkiseudulle vaikuttaa paljon. Majoittujia on paljon, jos matka messuille on pitkä. Se näkyy tuottolukemissa.

Suurimpia hyötyjiä ovat yleensä olleet majoitus, ravintolat ja ruokakaupat, jotka yhdessä korjaavat puolet seudulle tulevasta kokonaispotista. Lopputuotto jakaantuu tasaisesti muille alueen palveluyrityksille.
Manninen sanoo, että Mikkelin yrittäjien kannattaa ottaa osansa kesän messuista.
– Esimerkiksi viime kesänä Seinäjoella hyötyivät eniten ne yritykset, jotka lisäsivät henkilökuntaa ja pidensivät aukioloaikoja.

Mikkelin asuntomessut avataan 14. heinäkuuta, ja messuportit suljetaan lopullisesti 13. elokuuta. Alue on avoinna joka päivä vähintään 10–18. Joitakin pidempiäkin päiviä on luvassa.
Messuasunnoista pienin on 56 ja suurin 266 neliötä. Kirkonvarkauden sijaitsevan alueen laajuus on 15 hehtaaria.
29 messutalosta on rakenteilla 28. Viimeinenkin tulee työn alle ensi kuussa.

Viralliselta parkkipaikalta yleisöä messuille rahtaa 10 ja keskustasta kaksi bussia. Myös laivakuljetus pelaa satamasta Kirkonvarkauteen.
– Mediaa Mikkelin messut ovat kiinnostaneet hyvin. Syksyn vierailulla oli 50 toimittajaa, ja kesällä heitä on odotettavissa satoja, Manninen sanoo.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.