20.12.

Torilta saa joulumieltä

Tertin kartanon joulupuodista on saatavilla herkkuja, joululahjoja ja sisustustuotteita koko joulukuun ajan.

Moni mikkeliläinen suuntaa jouluntienoilla torille virittäytymään joulutunnelmaan. Tunnelman lisäksi torilta saa hankittua kotiin viemisiksi monenlaisia jouluherkkuja, lämpöisiä villasukkia ja lähteepä monen kaupunkilaisen matkaan paikallinen joulukuusikin.

Torikauppias ja Mikkelin torikauppiaat ry:n puheenjohtaja Kaija Ahonen kertoo, että myös kauppiaiden kesken torilla vallitsee joulutunnelma parhaimmillaan.

– Joulu on torikauppiaille yhdistävä tekijä. Jutellaan, kahvitellaan ja vaihdetaan kuulumisia. Jouluostokset hankitaan toisten kauppiaiden myyntikojuista ja nautitaan toistemme seurasta. Olemme kaikki täällä yhtä suurta perhettä.

Jotta joulu saataisiin jokaiseen kotiin, joulukuusia on saatavilla torilta vielä jouluaattonakin.

– Ei kukaan ilman joulukuusta jää, jos torilta poikkeaa sitä etsimään.

Joulukuun ajan Mikkelin kaupungin tarjoamassa muikkukopissa puotia pitää Tertin kartano, jonka joulupuodin valikoimassa on kartanon herkkuja, joululahjoja ja sisustustuotteita.

– Kyllä kaikki tarpeellinen löytyy torilta ja Tertin joulupuodin tarjonnasta löytyy vaikka mitä herkkuja.

-Tänä vuonna joulun alla torilla on lähes 30 myyntikojua ja esimerkiksi lanttu-, peruna-, ja porkkanalaatikon juurekset ovat täällä varmasti tuoreita.

Ahonen muistuttaa, että torille voi tulla katselemaan, juttelemaan ja hakemaan joulumieltä, vaikka ostoslista olisikin tyhjillään.

-Ei aina tarvitse vain ostaa vaan voi tulla ihan vain jutustelemaan ja muistelemaan omia lapsuuden jouluja.

Torilta hankittujen herkkujen ja lahjaostosten lisäksi kannattaa poiketa myös kävelykadulle.

-Kävelykadulla on tänä vuonna yhdeksän värikästä myyntikojua, joista on saatavilla esimerkiksi perinteisiä jouluisia koristeita, himmeleitä ja kauralyhteitä linnuille. Kävelykadulta löytyy myös ilmainen kinkkuarvonta, Ahonen Vinkkaa.

Anni Suomela

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.