10.11.

Neliöhinta hipoo 5000 euroa

Anninpuisto on viehättävällä paikalla Urskin naapurissa.

Mikkelin keskustakorttelien kalleimmat asunnot on yksiköllisesti ja persoonallisesti suunniteltuja.
Lähes 5 000 euron neliöhintaan vaikuttavat tasokkaiden materiaalien, keskeisen sijainnin, rakennusmääräysten ja ostajalähtöisten odotusten lisäksi lukuisat muutkin asiat.

Useissa ydinkeskustan kohteissa on purettu vanhaa kokonaan tai osittain.
– Uuden kiinteistön odotetaan istuvan tyylikkäästi vallitsevaan kaupunkimiljööseen. Kaavan muuttaminen ei suju muutamassa viikossa. Voi kulua useita vuosia. Niin tapahtui äskettäin Mikonkadun ja Hallituskadun kulmaan valmistuneen Mikonhovin tapauksessa, kertoo mikkeliläinen arkkitehti Jaakko Merenmies.
Mikonhovin suunnittelija korostaa, että uuden asuin- ja liiketalon toteuttaminen Mikkelin hyvinkin perinteiden keskustan keskelle on kokeneellekin toimijalle vaatelias ja haasteellinen, mutta samalla hyvin mielenkiintoinen kohde.

Kalleimmat asunnot sijoittuvat Mikonhovin 5:een eli ullakkokerrokseen. Lukuisissa yksityiskohdissa on toteutettuja tilaajien tai potentiaalisten ostajaehdokkaiden odotuksia.
Huonekorkeudet vaihtelevat ja ovat korkeimmillaan 3,2 metriä perinteiset 2,7 metrin sijaan. Länteen suuntautuvat ikkunat myötäilevät huonekorkeutta.
– Hallituskadun ja Mikonkadun suuntaan pitäydyttiin vallitsevaan kokoon, Merenmies muistuttaa.

Mikonhovin osakehuoneistoja markkinoivan Huom! -kiinteistövälityksen myyntijohtaja
Esa Pietiläisen mukaan kiinnostus kiinteistöä oli vilkasta ennakkoon ja jatkunut vireänä myös valmistumisen jälkeen. Vapaita huoneistojakin on edelleen.

Mikkelin Torikulmassa 5. kerroksen 97 neliön persoonallisen huoneiston hintalappu on 399 000 euroa. Torin suuntaan on kattoikkunat. Tilavasta olohuoneesta voi ihailla satamanlahtea.
Nuijamiestenkadun alkupäässä Anninpuiston ylimmän kerroksen 102,5 neliön maksaa 399 000 euroa. Kaikissa kohteissa autohallipaikka ostetaan erikseen. Hintataso vaihtelee 20-25000 euron hintaluokassa.

Antero Heikkinen

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.