22.09.

Mikkelin Neito 2017 haku on käynnissä

Vuoden 2016 finaalissa kruunattiin Mikkelin Neidoksi Mira Pesonen. Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi valittiin Johanna Seppänen (oik.) ja toiseksi perintöprinsessaksi Laima-Anna Lundmans (vas.)

On taas se aika vuodesta, kun on aika etsiä seuraajaa viime vuoden Mikkelin Neito voittajalle Mira Pesoselle.

Haussa on 18- vuotta täyttänyt, sanavalmis, sporttinen ja hyvän ulosannin omaava kaunotar Mikkelistä. Hakuaikaa on vuoden loppuun. Finalistit esitellään yleisölle tammikuun alussa.
Mikkelin Neito 2017 voittajalle on luvassa lukuisia Pr- tehtäviä, erilaisia kuvauksia ja upeita palkintoja.
– Viime vuonna saimme taas nähdä upean shown ja voin taata että tänäkään vuonna ei huonommaksi laiteta. Innolla odotan tulevia finalisteja, yhteisiä treenejä ja huikeaa finaalia. Paljon upeita juttuja on edessä, Mikkelin Neito kisajärjestäjä Nina Väisänen sanoo.

Väisänen kehottaa kaikkia kilpailusta kiinnostuneita ottamaan rohkeasti yhteyttä tai vaikka nykäisemään hihasta kaupungilla.
– Mielelläni vastaan kysymyksiin ja ehdottomasti rohkaisen hakemaan tähän kilpailuun. Kyseessä ei ole vain kauneuskilpailu, vaan nimenomaan haetaan tyttöä, joka pystyy edustamaan kotikaupunkiamme Mikkeliä erilaisissa työtehtävissä.

Mikkelin neito 2017 kilpailun näyttävä tuomaristo paljastetaan yleisölle myöhemmin. Mikkelin Neito finaali käydään Bar’n’ Night Vaakunassa 21. tammikuuta.
– Mahtavia uusia kuvioita tulossa, mutta se mitä tuleman pitää, infotaan hieman myöhemmin.
Toisena kisajärjestäjänä Mikkelin Neito kilpailussa toimii Terhi Immonen. Kilpailuun mukaan voit hakea osoitteessa www.mikkelinneito.fi

Anni Suomela

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.