29.09.

Kolumni:
Idästä virtaa uuttaa virtaa

Mitä yhteistä on Carlsonilla, Kekäleellä ja Motonetillä?
Niiden kaikkien juuret ovat Itä-Suomessa. Ne kaikki ovat menestyviä perheyrityksiä.
Yhteistä näille perheyrityksille on sekin, että niiden arvopohja on luja. Menestyksen eteen on tehty vuosikymmeniä töitä.
Mikkeliläisittäin hyvä uutinen on, että ne kaikki ovat kiinnittyneet tai kiinnittymässä tukevasti Mikkeliin.

Motonet avaa myymälänsä viikonvaihteessa Graaniin. Autoista ja muista vempaimista innostuneet ovat kaivanneet sitä kuulemma jo pitkään.
Motonet kuuluu joensuulaiseen Broman Groupiin, joka valittiin vuoden perheyritykseksi 2015. Broman on erittäin kannattava ja vakavarainen yritys.

Hallituksen puheenjohtaja Eero Broman linjasi konsernin vuosikerrassa, että yritys on isänmaallinen ja vastuullinen.

Isänmaallisuus näkyy muun muassa siinä, että Broman Group tekee investointeja Suomeen. Ne ovat lyhyessä ajassa tuoneet yli sata pysyvää työpaikkaa.

Muutaman vuoden Mikkelissä toiminut Muotitalo Kekäle avaa loppuvuodesta laajennetun liikkeen Akselissa. Tarjolle tulee nykyistä enemmän miesten muotia.
Kekäle on sekin Joensuusta, josta se levinnyt kuuteen muuhun kaupunkiin. Vuonna 1957 perustettu perheyritys pitää arvossa karjalaista kauppahenkeä, johon kuuluu sekä mutkattomuus että asiantuntemus.

Carlson on vanha tekijä Mikkelissä. Yhtiöllä on täyden palvelun tavaratalo keskustassa ja rautakauppa satamassa. Kunniassa ovat monipuoliset valikoimat sekä kilpailukykyiset hinnat.
Carlsonin historia juontaa runsaan 150 vuoden taakse Kuopion seudulle. Nykyisin omistaja on perheyritys Veljekset Halonen Oy.

Nimekkäät kauppaliikkeet ovat eduksi Mikkelille. Ne vetävät kaupunkiin ostoksille yhä enemmän asiakkaita.
Asiakkaiden kuhina on elinehto torille, kivijalkakaupalle, tavarataloille ja ravintoloille.
Kannattaa vetää kotiin päin ja ostaa kotikaupungista. Se pitää Mikkelin elävänä ja tarjoaa mikkeliläisille työtä.

Tapio Honkamaa

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.