15.04.

Rendelin viimeiset kuvaukset täydessä vauhdissa

Rendelin kansainvälistä pahiskaartia edustava Johnny Vivash kehuu vakuuttuneensa heti tarinasta odottavansa innolla ensi viikolla alkavia kuvauksia.

Jesse Haajan luoman sankarihahmon Rendelin viimeinen kuvausjakso alkoi viime keskiviikkona Mikkelissä yöllisestä kaupunkimaisemista tehdyillä kuvauksilla. Viikonloppuna työryhmä käy Puolangalla Hepokönkään vesiputouksella kuvaamassa lumisia kohtauksia ja siirtyy sieltä Kajaaniin, jossa kuvataan seuraavien parin viikon ajan näyttävimpiä toimintakohtauksia.
Kajaanissa on kuvauksissa mukana myös kaarti kansainvälisiä näyttelijöitä.
Elokuvan näyttelijäkaarti on vahvistunut brittiläisellä Johnny Vivashilla, kanadalais-suomalaisella showpainijalla Michael ”StarBuck” Majalahdella sekä Yhdysvalloista lähtöisin olevalla Michael Hallilla.
Vivash täydentää Radekin roolissa jo aiemmin julkistettua kansainvälistä palkkatappajakaartia. Elokuvaa ohjaavan Jesse Haajan mukaan sopivien kasvojen ja olemuksen löytäminen jäi loppumetreille, kun sopivia vaihtoehtoja käytiin läpi.
–Näyttelijän löytäminen Radekin rooliin ei ollut helppo tehtävä. Rooli on elokuvan tarinassa tärkeä ja se vaatii tietynlaisen olemuksen näyttelijältä. Johnnyssa oli sitä jotakin, mikä vakuutti minut.
Vivash on mukana kuvauksissa ensi viikon ajan, Jesse Haaja kertoo.
Johnny Vivash kertoo vakuuttuneensa heti Rendelin tarinasta.
–Olen innoissani Rendeliin pääsystäni. Elokuvan synkkä visuaalinen tyyli sekä loistavat kanssanäyttelijät vakuuttivat minut välittömästi. Työskentely suomalaisen työryhmän kanssa tulee olemaan huikea kokemus, Vivash pohdiskelee ennen kuvausten käynnistymistä.

Michael ”StarBuck” Majalahti tuo lisää kansainvälistä väriä Rendelin pahiskaartiin. (Kuva: Mika Lakanen)

Michael ”StarBuck” Majalahti tuo lisää kansainvälistä väriä Rendelin pahiskaartiin.
(Kuva: Mika Lakanen)

Turpakäräjät
alkakoot

Suomen kansainvälisesti tunnetuin ammattilaispainija Michael ”StarBuck” Majalahti tuo Jimmyn roolissa Rendeliin räjähtävää energiaa. Hän oli mukana jo demokuvauksissa vuonna 2014 ja nyt hänet saadaan mukaan myös itse elokuvaan.
Majalahti on voittanut Euroopan, Suomen ja Italian mestaruudet showpainissa yli 20 vuotta kestäneellä urallaan. Hän on tällä hetkellä yksi Euroopan parhaista all-around classic American style -painijoista. Hänestä on tehty myös Oskari Pastilan ohjaama dokumenttielokuva Spandex Sapiens (2015).
Haaja toivoi saavansa Majalahden mukaan itse elokuvaan nähtyään hänet demossa näyttelemässä ja tekemässä stuntteja.
–Michael on ollut mukana projektissa tavallaan jo ihan alusta saakka. On kunnia saada tuollainen showpainijalegensa mukaan elokuvaan ja Jimmyn rooli on hänelle kuin nakutettu, Haaja kertoo.
StarBuck on pahiksen roolistaan kiitollinen.
–Totta kai odotan innolla rooliani Suomen ensimmäisessä supersankarielokuvassa. Olen ollut painipiireissä ympäri maailman 22 vuotta ja tällainen pahiksen rooli saa minut syttymään. Turpakäräjät alkakoon, Majalahti hekottelee.
Rendel-elokuvaa kuvataan yhteensä 50 päivää ja elokuvan on määrä valmistua kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.