06.04.

Aristokatit valtaavat sunnuntaina jäähallin jään

Pienet Aristokatit harjoittelivat tiistaina jäähallin jäällä kevätnäytöksen ohjelmaa Mervi Liimataisen johdolla.

Mikkelin Luistelijoiden nuoret luistelijat valmistautuvat täydellä tohinalla kautensa loppuhuipentumaan. Ensimmäiset yhteisharjoitukset järjestettiin tiistaina ja harjoitusten tuloksia pääsevät katsojat ihastelemaan tulevana jäähallissa sunnuntaina kello 14 ja kello 17 järjestettävissä näytöksissä.
Aiemmista vuosista poiketen seura ei järjestä tänä keväänä koululaisille erikseen omaa esitystä.
Tänä keväänä näytös on rakennettu Disneyn iki-ihanien Aristokattien pohjalta. Sitä esitetään sunnuntaina jäällä noin 130 luistelijan voimin, eli mukana ovat seuran harrastajat pienimmästä suurimpaan.
–Olemme työstäneet näytöstä pienemmissä ryhmissä kolmisen viikkoa. Yhteisharjoitukset alkoivat tiistaina ja perjantaina olisi tarkoitus pitää kenraaliharjoitus. Jos näyttää olevan tarvetta, ehdimme lauantaina ja vielä sunnuntainakin tehdä esitykseen joitakin pikkuviilauksia, seuran päävalmentaja Mervi Liimatainen kertoo.
Liimataisen apuna ovat nuoria luistelijoita olleet ohjaamassa Tuija Jalkanen, Tiina Puustinen, Elina Hölttä ja Rosa Parkkinen.
Liimatainen kehuu Disneyn sadun olevan kevätnäytöstä ajatellen luistelijaystävällinen tarina.
–Tässä ei ole varsinaisia päähenkilöitä, joten jokainen pääsee esittämään pääosaa. Omaa työtäni se tietysti helpotti aika lailla, koska en tarvinnut käyttää aikaani henkilövalintojen pohtimiseen, Liimatainen toteaa.

Kevätnäytös yksi
vuoden kohokodista

Vaikka Aristokatit on Mervi Liimataiselle ensimmäinen Mikkelissä ohjattu näytös, ei hän ole keltanokka näytösten suunnittelijana ja ohjaajana. Käsikirjoitus, koreografiat ja musiikkivalinnat ovat kaikki hänen käsialaansa.
–Tämä taitaa olla järjestyksessään jo kuudestoista kevätnäytös, sillä olen ohjannut näitä aiemmin Heinolassa. Tosin siellä näytökset on tosin tehty pienemmällä porukalla.
–Tällaisen ohjelman suunnittelua varten pitää olla sopiva mielentila. Minulle sellaista aikaa ovat yleensä aamuyön tunnit. Esitystä valitessa on tunnettava hyvin myös ryhmä, joka sen esittää, valottaa Liimatainen esityksen suunnitteluprosessia.
Hän korostaa, että nuorille kevätnäytös on yksi kauden kohokohdista ja eläinteema saa heidät aina innostumaan.
–Kevätnäytöksessä he voivat päästellä ulos kisakauden aikana kertyneitä höyryjä, koska näytöksen aikana ei tarvitse pelätä pikkuvirheitä, Liimatainen kertoo.

Vanhempien apu
on tarpeen

Jäällä nähdään sunnuntaisten esitysten aikana monennäköistä ja -kokoista karvakuonoa. Vaikka osa esiintyjien asuista on saatu vuokrattua, ei näin ison joukon puvustaminen onnistuisi ilman luistelijoiden vanhempien apua.
–Näin ison ja eri kokoluokkaa olevan joukon puvustamisessa on vanhemmilta tulevalla avulla erittäin iso merkitys, Mervi Liimatainen kiittelee.

Kari Liikanen

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.