16.03.

Maistuisiko Rendel?

Aake Kalliala esiintyy valkokankaalle loppuvuodesta marssivan Rendel-elokuvan yhtenä päähahmona.

Kuva: Juuli Aschan

Jesse Haajan ohjaaman supersankarielokuva Rendelin virallinen reilun minuutin pituinen Teaser Trailer julkaistiin keskiviikkona. Haajan mukaan se antaa katsojille pientä esimakua siitä, millaisen suomalaisen supersankarin työryhmä tämän vuoden kuluessa valkokankaalle tuo.
Elokuvaa kuvattiin viime syksynä kahdeksan viikkoa ja viimeiset kuvaukset on tarkoitus tehdä huhtikuun aikana. Nyt Rendelistä julkaistiin ensimmäisen kerran kuvaa varsinaisesta elokuvasta.
–Tässä on niin uskomaton työmäärä takana niin monelta ihmiseltä. Teaserin tavoitteena on näyttää millaiselle tasolle pääsimme elokuvan visuaalisuuden kanssa ja että minkä tyylinen elokuva on tulossa. Näin lyhyessä maistiaisessa pääsee varsinkin visuaalisuus oikeuksiinsa. Siitä annan täyden kunnian kuvaajallemme Tero Saikkoselle, jonka kanssa löysimme täydellisen sävelen elokuvaa tehdessämme. Mikäli olemme onnistuneet työssämme, jäävät katsojat kaipaamaan lisää, elokuvan ohjaaja Jesse Haaja toteaa.
Elokuvaa esiteltiin viime keväänä Cannesin filmijuhlilla, jossa Haaja solmi levitys- ja tuotantosopimukset Black Lion Picturesin ja Frozen Flame Picturesin kanssa. Sopimusten myötä elokuvan budjetti nousi puolesta miljoonasta 1,3 miljoonaa euroon.
–Budjettimme toi kieltämättä omat haasteensa koko projektiin, vaikka Suomen mittakaavassa se kohtuullisen suuri onkin. Elokuvan tekeminen Suomessa on kallista, varsinkin, kun sen haluaa tehdä sen ammattilaisten kanssa.
–Valitsemamme genre myös luo tietynlaiset normit tekemiselle. Syksyllä jouduimme ratkaisemaan monta ongelmaa, mutta emme joutuneet tekemään sellaisia kompromisseja, jotka olisivat vaikuttaneet elokuvaan heikentävästi, Haaja toteaa.

Viimeiset kuvaukset
tehdään huhtikuussa

Elokuvan toisen ja samalla viimeisen kuvausjakson valmistelut ovat nyt täydessä vauhdissa. Kameran olisi tarkoitus käynnistyä 16. huhtikuuta mennessä ja kuvauksien on tarkoitus olla ohitse ennen Cannesin filmijuhlia, jossa Rendel nähdään tänäkin vuonna.
–Tänä vuonna menemme Cannesiin huomattavasti pienemmällä panostuksella kuin vuosi sitten. Meillä on nyt jotain konkreettista mitä esitellä. Viime vuonna meillä oli vain konsepti ja unelma, jota menimme sinne myymään Blockbusters Gangin avustuksella. Saimmekin pitää melkoista meteliä, että meidät huomattiin. Mutta olihan se sen arvoista, Haaja kertoo.
Rendel on tällä hetkellä yksi Suomen seuratuimpia elokuvatuotantoja maailmalla. Pelkästään Facebookissa elokuvalla on jo yli 76 000 seuraajaa.
–Rendelin tarinaa on alusta alkaen lähdetty viemään kansainvälisille markkinoille. Vaikka elokuva puhutaankin pääosin suomeksi, niin uskon vahvasti sen kansainväliseen levitykseen. Kyselyitä on jo tullut mukavasti ja konsepti kokonaisuudessaan tuntuu kiinnostavan ympäri maailmaa. Toivotaan että elokuva käynnistää jotain suurempaa Rendelin osalta, Haaja toteaa.
Elokuvan lopullisesta käsikirjoituksesta vastasivat Pekka Lehtosaari, Timo Puustinen ja Miika J. Norvanto. Elokuvan pääosissa esiintyvät Aake Kalliala, Matti Onnismaa, Kris Gummerus, Rami Rusinen, Alina Tomnikov, Renne Korppila, Minttu Tamski, Roosamaria Mäkinen, Minna Nevanoja ja Tero Salenius.

Rendel Teaser Trailer löytyy osoitteesta: https://www.youtube.com/watch?v=6O989miBqkQ&feature=youtu.be

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.