Hiirolan VPK kampanjoi liikenneturvallisuuden puolesta

Jäsenhankintakampanjastaan uutta virtaa syksyn mittaan toimintaansa saanut Hiirolan VPK järjestää Hiirolan paloasemalla yhteistyötahojensa kanssa tulevana lauantaina liikenneturvallisuuteen liittyvän yleisötapahtuman. VPK:n oman väen lisäksi paloasemalla ovat…

Pelot suurpetoja kohtaan lievässä kasvussa

Punahilkka, Kolme pientä porsasta… Satujen pahikset ovat monesti suurpetoja, mikä omalta osaltaan ruokkii pelkoja suurpetoja kohtaan. Viime vuosina pelot suurpetoja kohtaan ovat hieman kasvaneet muun…

Pikkujouluihin kiiltoa ja kimallusta

Pikkujoulukausi on vilkkaimmillaan ja tämänvuotisissa pikkujouluissa naisten silmien ympärillä säihkyy kulta ja huulilla hehkuvat voimakkaat värit. Joulun ajan ykkössuosikit vaihtelevat vuosittain, mutta kimallus sekä loiste…

Asuntomessualueen edullisimmat tontit edelleen vapaina

Kirkonvarkauden asuntomessualueella on toistaiseksi vielä vapaana kuusi halvimpaan hintaluokkaan lukeutuvaa tonttia. Halvin edelleen myynnissä oleva on Onni-korttelissa sijaitseva noin tuhannen neliön tontti. Se vaihtaa omistajaa…

Tähtitaivaan timantit

Seulaset eli Plejadit ovat tähtitaivaan taivaan kirkkaimpia avoimia tähtijoukkoja. Tämä tähtirykelmä löytyy paljain silmin itätaivaalta Härän tähdistöstä pimeän tultua. Tähtitaivas liikkuu hitaasti yön aikana ja…

Mikkeliinkin suunniteltiin takavuosina jätteenpolttolaitosta

Kierrätyksen yleistyttyä on Suomessa yhä enemmän ryhdytty hyödyntämään poltettavaksi soveltuvaa jätettä lämpöenergiatuotannossa. Mikkeliin puuhasi ensimmäistä puu- ja paperijätettä hyödyntävää lämpövoimalaa aikanaan keskitetyn jätehuollon ja kierrätyksen…

Viemärikin kaipaa joskus huoltotoimia

Viemäritukos on yllätys, joka huomataan ja joka takuuvarmasti herättää tunteita. Esimerkiksi kylpyhuoneen lavuaarin saa kuitenkin helposti tukkoon eikä askel viemäritukoksesta vesivahinkoon ei ole kovin suuri….

Mikkelistä neljä ryhmää Työväen Näyttämöpäiville

Työväen Näyttämöpäivien 40-vuotisynttäreitä vietetään ensi tammikuun viimeisessä viikonvaihteessa kaikkiaan 12 näytelmän voimin. Valinnoista vastannut näyttelijä Kati Outinen valitsi tapahtumaan hakeneiden 34 esityksen joukosta mukaan kymmenen…

Eksoottinen lemmikki on vastuullinen hankinta

Moni saattaa haaveilla perinteisten kissojen, koirien ja marsujen sijaan myös eksoottisemman lemmikkieläimen hankkimista. Aivan suin päin ei lemmikkieläinkauppaan kannata silti rynnätä, sillä ennen eksoottisen eläimen…

Manna muutti Luusniemeltä Harjumaahan

Neljän kuukauden ikäinen ayrshire-rodun 4H-ketjuvasikka Manna muutti maanantaina Luusniemeltä Auli ja Reijo Nenosen tilalta maanantaina Harjumaahan Anu ja Ilpo Marttisen omistamalle Parolan tilalle. Ketjuvasikan luovutti…