07.10.

Mikaeliin tulossa oma kirjallisuustapahtuma

Järjestävät tahot odottavat kirjallisuustapahtuman jäävän yhdeksi Mikaelin vuotuisista tapahtumista.

Mikaelissa järjestetään marraskuun toisena päivänä Rakkaudesta kirjallisuuteen -tapahtuma. Jokavuotiseksi perinteeksi suunniteltu tapahtuma saa lentävän lähdön. Tapahtuman kummiksi lupautuneen Jorma Kaimion haastateltavaksi saapuvat Katja Kettu, Sofi Oksanen, Kari Hotakainen, Outi Pakkanen, Pekka Hiltunen, Jari Järvelä, Aki Ollikainen ja Antti Tuomainen, eli melkoinen kattaus kotimaisen kirjallisuuden kärkinimiä.
–Vaikka konsertit muodostavat Mikaelin tarjonnalle rungon, ei suinkaan kiveen ole hakattu, että talon pitäisi toimia pelkästään konserttisalina. Jatkuvasti haeskelemme tänne uusia juttuja, joilla voisimme laajentaa ohjelmaa yhä monipuolisemmaksi, Mikaelin toimitusjohtaja Miia Korja kertoo.
–Jorman panos tapahtuman järjestelyissä on ollut erittäin suuri. Ilman häntä emme olisi saaneet tänne tulemaan näin nimekästä kirjailijajoukkoa, Korja kiittelee.
Mikaelin lisäksi pääsymaksullisen tapahtuman järjestäjätahoina toimivat Suomalainen Kirjakauppa ja Mikkelin kaupunginkirjasto. Kun Korja, Johanna Lahdenpää ja Sylvia Stavén porhalsivat intoa puhkuen Rantasalmelle, ei Kaimiolle jätetty juuri muuta vaihtoehtoa kuin lupautua tapahtuman tausvoimaksi.
–Lupauduin alustavasti kolmen ensimmäisen tapahtuman taustavoimaksi, Kaimio toteaa.
–Ja jatkat sen jälkeen vielä sitten muutaman vuoden, kuittaa Mikaelin hallitukseen kuuluva Ritva Ohmeroluoma.

Kulttuurin puolella onnistuu
maakunnallinenkin yhteistyö

Kirjallisuuteen syvällisemmin perehtyneille Kaimio on tuttu kasvo, sillä hän on työskennellyt muun muassa WSOY:n kirjallisena johtajana ja vuosituhannen alkupuolella muutaman vuoden ajan myös kustantamon toimitusjohtajana. Hän jos kuka tuntee siis kotimaisen kirjallisuuden perin juurin. Myös kirjailijoiden haastattelusta on kertynyt kokemusta vuosien varrella. Niitä Kaimio laskeskelee tehneensä erilaisissa kirjallisuustapahtumissa noin viisisataa.
Kaimio uskoo Mikkelin tapahtuman löytävän kohderyhmänsä. Näin on käynyt ainakin Savonlinnassa. Siellä hän oli Rantasalmelle muutettuaan käynnistelemässä vastaavanlaista tapahtumaa ja yhdisti Savonlinnan tapahtumaan Rantasalmella järjestettävän päivätapahtuman.
–Aloitimme kirjakaupassa, mutta varsin pian tilat kävivät liian ahtaiksi ja tapahtuma oli siirrettävä Savonlinna-saliin. Nykyisin sekin on alkanut käydä ahtaaksi, Kaimio toteaa.
Jos Mikkelin ja Savonlinnan yhteistyöt tahtoo tökkiä poliittisten pöytien ääressä, puhaltaa kulttuuriväki sitäkin tiiviimmin yhteen hiileen. Mikkeliin saapuva kirjailijajoukko matkaa nimittäin seuraavana päivänä Rantasalmella päivällä järjestettävän tilaisuuden kautta illalla Savonlinna-salissa järjestettävään tapahtumaan.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.