30.10.

Himanes viettää juhlavuotta

Himanes on jaksanut puurtaa musiikin parissa jo neljännesvuosisadan ja sitä bändi juhlii lähiviikkoina keikkojen ohella myös uudella levyllä ja omalla lehdellä.

Haukivuorelta maailmalle ponnistanut Himanes viettää kuluvan syksyn ajan 25-vuotisjuhlia. Keskiviikkona yhtyeeltä ilmestyy neljäs Killer Records Finland julkaisema pitkäsoitto Moodiin, jonka julkkarikeikka on saman päivänä Tavastialla Helsingissä.
Samalla näkee päivänvalon myös Himanezine -lehti, jossa yhtyeen jäsenet kertovat uuden albuminsa syntytarinan ja mukana on myös pieni läpileikkaus Himanesin historiasta. Lehdestä julkaistaan pieni paperipainos ja myöhemmin se tulee luettavaksi myös himanes.net -verkkosivuille.
Juhlat jatkuvat marraskuun 14. päivänä Naisvuoritalolla, jossa Himanesin lisäksi esiintyvät Luonteri Surf, Rakas Rappio sekä Danny Punk. Samalle viikonlopulle on järjestetty myös muita keikkoja. Kaksipäiväinen tapahtuma on nimetty Mikkeli Punk & Rock Weekendiksi, ja sen järjestelyistä vastaavat Rock Club Mikkeli, Pub Jälkipeli ja Naisvuoritalo.
Perjantaina esiintyvät Jälkipelissä Kimmo Liskomäki Taustayhtyeineen feat. Iso-Jarnold ja Pasi ja Päältäajettavat ja lauantaina kello 14 alkavalla brunssilla Dawnbreakers trio. Jälkipelin molempiin tapahtumiin on vapaa pääsy.
Brunssille on ruokailu ostettava etukäteen ja ruokalippuja on ennakkomyynnissä Jälkipelissä sekä nettilippu.fi:ssä.
Weekendistä on tarkoitus tehdä perinne, samalla Punk & Rock -teemalla.
Uusinta levyään Himanes on työstänyt kolmisen vuotta.
Levyltä kuultavaa materiaalia on äänitetty Latvian Riiassa, Helsingissä Seawolf-, Finnvox- ja Let Go -studioilla. Miksaus ja masterointi tehtiin E-studioilla Helsingissä viime heinäkuussa Petri Majurin toimesta, joka vastasi myös pääosin levyn äänityksistä. Levyn tuottajina toimivat Seppo Pohjolainen, Petri Majuri ja Pekka Johansson.
Bonusraitoineen kaikkiaan 14 biisiä sisältävältä albumilta on julkaistu kaikkiaan viisi singleä: Kallonkutistaja, Rokkaan (en osaa muutakaan), Ovet auki, Jotain opittavaa sekä Pienet jutut. Viimeksi mainitusta on tehty myös video.
Levystä on tarkoitus julkaista tulevan talven aikana myös vinyyliversio, johon ei tule bonusbiisejä.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.