Piittaamattomat autoilijat Hänskin suurin ongelma

Kaupungin ryhdyttyä joitakin vuosia sitten suunnittelemaan uuden tekojääkentän rakentamista, jakoi hanke jo heti alkuvaiheessa Hänninkentän lähialueen asukkaat kahteen leiriin. Osa kannatti perinteikkään liikunta-alueen kehittämistä ja…

Jättikirppiksellä kesän viimeinen aamupalaa & brunssia

Jättikirppiksellä on ensi sunnuntaina viimeisen kerran tarjolla aamupalaa ja brunssia. Herkkusuiden makuhermoja on hellitty tänä kesänä Jättikirppisten yhteydessä kesä- ja heinäkuun ajan. Sunnuntain jälkeen järjestetään…

Suomenniemi-päivillä on esillä lähihistoria

Ensi viikonvaihteessa järjestettävät Suomenniemi-päivät sisältävät sekä markkinahumua että kulttuuria, mutta samalla aimo annoksen myös alueen lähihistoriaa. Lauantainen päätapahtuma järjestetään viimevuotiseen tapaan Myllysillan tanssilavalla. Virallisen avauksen…

Anttolan Kihut tulevana viikonloppuna

Perinteiset Anttolan Kihut täyttävät jälleen tulevana lauantaina Anttolan Satamapuiston. Luvassa on vilskettä koko päiväksi, sillä markkinakojujen lomassa kihumaskotit Hyppis ja Pomppis vetävät pitkin päivää lapsille…

Eija Vilpas vierailee Hurissalon kesäteatterissa

Suomen tunnetuimpiin naisnäyttelijöihin kuuluva Eija Vilpas vierailee heinäkuun viimeisenä päivänä Hurissalon Hurina -kesäteatterin näyttämöllä. Vilpas kertoo halunneensa aina tuoda naurua ihmisten elämään ja tekee sitä…

Mikkeliin avautui uudenlainen ravintola

Anttilan pääsisäänkäynnin viereen torstaina avautunut peli- ja viiniravintola Bubbles tuo Mikkelin ja samalla koko Suomenkin palvelukartalle uudentyyppisen palvelukonseptin. Siellä voi pelata ravipelejä sekä urheiluvedonlyöntiä, nautiskella…

Leffailta torstaina kävelykadulla

Suomalaisviihteen suurmiesten Olavi Virran ja Tapio Rautavaaran 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi on Mikkelin kävelykadulle järjestetty torstai-illaksi ulkoilmaelokuvanäytös. Kesäkadun leffaillan kahdessa Suomi-elokuvassa on tarjolla tukkilaisromantiikkaa reilun kuudenkymmenen vuoden…

Ravirata valmistautuu vauhtijuhlaan

Mikkelin raviradan toimitusjohtaja Kari Tiainen kiittelee eteläsavolaisen hevosväen talkoointoa. St. Michel -ravien järjestelyihin liittyvistä talkoista on tullut muodostunut vuosikymmenten aikana hevosseuran jäsenille jo jokakesäinen perinne….

Niin kaunis – niin kuollut (osa 6)

Tähän mennessä tapahtunutta: Komisario Eki Rask haluaa selvittää Puumalan satamasta löytyneen kaunottaren surman mahdollisimman nopeasti päästäkseen jatkamaan keskeytynyttä lomaansa. Se osoittautuu toiveajatteluksi, aivan samalla tavalla…

Niin kaunis – niin kuollut (osa 5)

Tähän asti tapahtunutta: Afganistanin sodan veteraani Mikhail Rumjantsev on tullut Pietarista rajan yli Suomeen etsimään tytärtään, joka ystävättärineen on salaperäisesti kadonnut ja jäljet päättyvät itäsuomalaiseen…