Juhannusta juhlitaan eri puolilla Mikkeliä

Juhannusaattona juhlitaan keskikesän juhlaa eri puolilla Mikkeliä ja tapahtumissa on tarjolla ohjelmaa niin perheen pienimmille kuin aikuisillekin. Satamassa on parhaillaan käynnissä kansainväliset suurmarkkinat sunnuntaihin saakka….

Suomi tarvitsee uskottavan puolustuksen

Talvisota päättyi maaliskuussa 75 vuotta sitten. Sen muisteleminen on ajankohtaista nyt, koska geopoliittinen tilanne Suomen lähialueilla on kiristynyt ja menneiden vuosikymmenten hyvät suhteet suureen itänaapuriin…

Savon jääkärit ilmestyvät jälleen torille

Kuninkaallisen Savon Prikaatin jääkärit harjoittelevat taas sotatemppuja Mikkelin Hallitustorilla. Tori tunnettiin aikanaan jääkäriplaanina, sotilaiden harjoituskenttänä. Jääkärit äkseeraavat puolilta päivin tällä viikolla keskiviikkona ja torstaina sekä…

Ravien iltajuhlan teltta siirtyy torille

St. Michel -ravien yhteydessä järjestettävän Summer Fest -iltajuhlan sijainti vaihtuu Maaherrankadulta torille. Iltajuhlan tuotannosta vastaavan Provents Finland Oy:n Jukka Holmstedt kertoo teltan olleen sittenkin liian…

Hulivilissä taiteillaan 30 metrin maalaus

Kesäkuun lopulla Mikkelin torilla käynnistyvän Hulivilikarnevaalin yksityiskohtainen ohjelma on valmis. Se sisältää monipuolista kulttuuria ja tekemistä koko perheelle. Tämänkertaisen tapahtuman yksi uutuuksista ja kenties näkyvimmistä…

Teatterineuvos Kalle Holmberg: Kulttuurikin on rakenteiden uhri

Vaikka lähes kaikilla näyttelytaiteen palkinnoilla arvostettu teatterineuvos Kalle Holmberg paljastaa jättäneensä näyttämötaiteen tekemisen, hän kertoo edelleen seurailevansa, kuinka ala voi. –Ohjaukseni olen jo tehnyt. Olen…

Jenkkikaunottaret valtasivat torin

Suomen Cadillac Club vietti viikonloppuna kesäpäiviä Mikkelissä ja klubilaiset cruisailivat lauantaina puolen päivän jälkeen hetkeksi myös torille tuomaan tuulahduksen menneiltä vuosikymmeniltä. Toinen toistaan komeampien jenkkiautokaunottarien…

Figure Skating Master Class saamassa jatkoa ensi kesänä

Mikkelissä ovat nuoret taitoluistelijanalut päässeet parin viikon ajan treenaamaan luistelutaitojaan ja kehittämään taiteellista ilmaisuaan Figure Skating Master Class -leirillä. Baletin perusasioihin nuoria ovat Sport Forumilla…

ViaDia:n asiakasmäärä on kaksinkertaistunut

Diakoniatyötä tekevän ViaDia Mikkelin asiakasmäärä on toiminnanjohtaja Vesa Nyrhisen mukaan kasvanut viime kuukausina hurjaa vauhtia. –Tippaakaan liioittelematta voin sanoa asiakasmäärän kaksinkertaistuneen kuluvan vuoden aikana. Nähtäväksi…

Sariolan sanasampo huutokaupataan Puumalassa lauantaina

Puumalassa paikallisen Lions Clubin toimesta järjestetään tulevana lauantaina hyväntekeväisyyshuutokauppa, jossa huutokauppakeisari Aki Palsanmäki etsii muun muassa uutta omistajaa Mauri Sariolan vanhalle kirjoituskoneelle. Koneen on lahjoittanut…