15.05.

Rendelillä onnistunut matka Cannesiin

Jesse Haaja ei tarvinnut tehdä Rendel-tiiminsä kanssa turhaa reissua Cannesiin.

(Kuva:Juuli Aschan)

Jesse Haajan johtama Rendel-tiimi ei tarvitse palata Cannesin elokuvafestivaaleilta tyhjin käsin. Tuliaisina on Black Lion Picturesin kanssa Rendelistä tehty levityssopimus ja tuotantoyhtiö Frozen Flame Picturesin kanssa solmittu yhteistyösopimus.
–Yritän vielä jäsennellä koko asiaa itselleni, mutta veikkaan, että tätä pitää mutustella muutama vuorokausi ennen kuin ymmärrän mitä on tapahtunut. Olen erityisen tyytyväinen kumppaniemme puolesta, jotka mahdollistivat Cannesin matkan. Onnistuimme siinä, mitä lähdimme hakemaan.
–Olen luonnollisesti enemmän kuin ylpeä siitä, että tekemistämme arvostetaan tällä tavoin. Tämä antaa lisää voimia ja uskoa ja tiedämme, ettei Rendel jää varaston nurkkaan pölyttymään, Haaja riemuitsee.
Rendelin kuvaukset alkavat syyskuussa ja elokuvan on tarkoitus valmistua ensi vuoden aikana. Haaja on suunnitellut elokuvaan useita haastavia toimintakohtauksia, joihin tarvitaan erikoisefektejä, stuntteja ja ensiluokkaista kalustoa.
–Rendel on jotain uutta ja mielenkiintoista suomalaisessa elokuvagenressä, ja uskon sen kiinnostavan suurta yleisöä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Yhteistyön myötä pystyimme turvaamaan työryhmälle rauhan keskittyä itse tuotantoon sekä avata ovet kansainväliselle levitykselle, Black Lion Picturesin tuottaja ja levittäjä Miika J. Norvanto toteaa.

Jesse Haaja Black Lion Picturesin Miika J. Norvanto uskovat Rendelin kiinnostavan myös Suomen ulkopuolella. (Kuva: Juuli Aschan)

Jesse Haaja Black Lion Picturesin Miika J. Norvanto uskovat Rendelin kiinnostavan myös Suomen ulkopuolella.
(Kuva: Juuli Aschan)

Budjetti tuplaantuu

Frozen Flame Picturesin kanssa tehdyn sopimuksen myötä kumppani- ja yhteistyöverkostot laajenevat. Se mahdollistaa elokuvan budjetin kasvattamisen 1,1 miljoonaan euroon.
–Löysimme Haajan kanssa selkeät suuntaviivat siitä, mitä lähdetään tekemään. Saamme tuotua valkokankaalle jotain, mitä katsojat ovat varmasti kaivanneet. Tuore kerrontatyyli, hyvä draama ja vauhdikas toiminta tulevat tekemään Rendelistä vahvan elokuvan, osatuottaja Timo Puustinen Frozen Flamelta arvioi.
Cannesin matkan yhteydessä käynnistyi myös elokuvan joukkorahoituskampanja.
–Kun kerran projektiin on lähdetty, niin tehdään se sitten kunnolla. Tulemme tekemään kaikkemme, jotta jengi saadaan projektiin mukaan ja he saavat omanlaisensa elokuvan ulos, Haaja pohdiskelee.
Pienen budjetin indie-tuotannolle joukkorahoitus antaa mahdollisuuden suuren maailman elokuvakokemuksen luomiseen.
–Crowdfunding rikkoo perinteistä tuotantomallia, ja se sopii erittäin hyvin Rendelin kaltaiselle ”kapinalliselle”. Valtaa annetaan välikäsien ohi nyt suoraan yleisölle, heitä vartenhan elokuvaa tehdään, kampanjapäällikkö Emma Ilves toteaa.

(Kuva: Juuli Aschan)

(Kuva: Juuli Aschan)

Renne Korppila
esiintyy Lahtaajana

Haaja täydensi hiljattain myös elokuvansa näyttelijäkaartia, johon liittyi NRJ:stä tuttu Renne Korppila.
Korppila lukeutuu pitkän linjan supersankarifaneihin ja kertoo uutisen genreen kuuluvasta kotimaisesta tuotannosta olleen myönteinen ja mieluisa yllätys.
Jesse Haaja kertoo NRJ:n Aamupoikien kuuntelemisen sisältyvän aamurutiineihinsa, joten hän päätti kysäistä mahtaisiko Korppila olla kiinnostunut osallistumaan projektiin. Roolin hän toteaa innokkaisiin kehonrakentajiin lukeutuvalle Korppilalle löytyneen kuin itsestään.
–Kun luin käsikirjoituksen viimeisimmän version, tajusin heti, että Lahtaaja-niminen roistohahmo on kuin ilmetty Renne; hemmetin iso kaveri, jolla on tilannekomiikka hallussa, Haaja kertoo.
Korppila on onnistunut roolistaan.
–Pääseminen mukaan tällaiseen projektiin on minulle toteen käynyt unelma. Kuten sanoin, fanitan täysillä tällaista meininkiä, ja kun Haaja tarjosi minulle roolia Rendelistä, oli vastaukseni ehdoton kyllä!
–Supersankarisarjakuvat ja -filmatisoinnit ovat olleet lähellä sydäntäni pikkupojasta saakka. Ja pikkupoikahan minä olen pohjimmiltani vieläkin, Renne Korppila sanoo.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.