12.05.

Etelä-Savon vanhin yrittäjä näyttää esimerkkiä nuoremmille

Jorma Lehtisestä ja vanhasta Massikasta on vuosien varrella tullut tuttu näky Pikanrannan peltovainioille.

Jorma Lehtinen on elävä esimerkki siitä, että 85 ikävuotta on pelkkä luku. Edelleen villinä vellovaan keskusteluun oikeasta eläkeiästä Lehtinen on konkreettinen todiste siitä, ettei yhtä oikeaa eläkeikää ole olemassakaan.
Tapasin Jorma Lehtisen hänen viljelytilallaan Pikonrannalla useaan otteeseen viime syksyn aikana. Joka kerta siellä odotti isäntä, jolla oli iloinen ja veijarimainen ilme, lennokkaat jutut ja terävä muisti, jonka lokeroista hän kaivelee vuosikymmenten takaisia tapahtumia kuin apteekin hyllystä.
Tunnustan, että hetkittäin hävettää olla itse eläkeläinen, jonka muisti ei enää toimi joka säällä.
–Työ pitää pirteänä, Lehtinen tykittää esitellessään laajaa ja rehevää pihapiiriään.
Hän on tottunut nousemaan yhtä aikaa auringon kanssa, joskus sitä aiemminkin puurtamaan pelloillaan ja jalostushuoneessaan kellon ympäri. Seitsemänä päivänä viikossa, jos tuotanto sitä vaatii.

Luomuhapankaali
on päätuote

Mikä on ”Pikonrannan isännän” salaisuus ja erikoisuus?
–Luomuhapankaali. Sitä tarjoillaan herrojen herkkuna pääkaupunkia myöten ja viedään ulkomaille tuliaisiksi. Omista kaaleista, omalla salaisella reseptillä ja käsityönä valmistettuna. Mikään tehdastekoinen ja teollinen tuote vedä sille vertoja, Lehtinen myhäilee.
Vaikka kaali haukkaa leijonanosan Pikonrannan tuotannosta, niin toki tilalla kasvaa paljon muutakin; porkkanaa, härkäpapua ja muita ravinnepitoisia ja vitamiinirikkaita kasviksia, joita myydään eteenpäin sekä säilöttyinä että tuoreina, mikäli sadosta tuotteita myyntiin suinkin joutaa.
Pikonrannan hapankaalia tuotetaan myyntiin myös Uudellamaalla, Lepsämässä, jonne tekotaitoa on Puumalasta viety naimakaupan kautta.
–Hyvää sielläkin tehdään ja tarkoitus on päästä aivan samaan laatutasoon kuin Pikonrannan tuotantotilalla, Jorma Lehtinen tuumii.
Vielä lokakuun lopulla ja marraskuun alussa Jorma Lehtinen kynti traktorillaan niitä peltolaikkujaan, joita ei jätetty talveksi kesannolle. Ja nyt on uuden kynnön ja kylvön aika.

Pikonrannan tilalla tehdään peltotyötkin perinteisin menetelmin.

Pikonrannan tilalla tehdään peltotyötkin perinteisin menetelmin.

Rappiotilasta
luomutilaksi

Pikonrannan tilan historia juontaa 1800-luvulle, mahdollisesti kauemmaskin.
Jorma Lehtinen taiteilijapuolisoineen astui kuvaan 1980-luvulla. Vuosikymmenen uurastuksella hän pisti jo pahasti villiintyneet pellot ja ränsistyneet rakennukset uuteen kuosiin, savusaunaa myöten.
Ensimmäistä kertaa käyvälle tilan pihapiiri on kuin Liisan Ihmemaa. Kasveja on kukista hyötykasveihin ja hedelmäpuihin, talousrakennusten seinillä on taidetta, joista henkii paitsi emännän taitava kädenjälki, myös luonnon ja luomun harmonia. Sitä tilalla edistetään joka askeleella.

Tilan pihapiiriä ja ympäristöä somistavat tilan emännän taideteokset.

Tilan pihapiiriä ja ympäristöä somistavat tilan emännän taideteokset.

–Ja viljelyn lisäksi pitää muistaa luonnon omat antimet, joita lähiseudun puhtaassa luonnossa riittää marjoista sieniin ja hyödyllisiin villikasveihin, Jorma Lehtinen muistuttaa.
Hänet tunnetaankin paikkakunnalla sellaisena poimintakoneena, että joskus kilpasille pyrkivät thaimaalaiset haravamiehetkin jäävät kisassa toiseksi.
Mikä sitten on Pikonrannan tulevaisuus?
–Hapankaalin ja muiden hapatettujen luomutuotteiden kautta ”brändi” on ja pysyy, Lehtinen vakuuttaa.
Mutta hän myöntää samalla, että joka syksy sadon tultua korjatuksi perheessä käydään keskustelu olisiko tämä kesä sitten se viimeinen, jonka päätteeksi isäntäväki pistäisi pensselit santaan ja rukkaset naulaan.
–Sitä hetkeä ei vielä ole tullut, se tuppaa itse siirtämään itseään, niin vahva ja voimakas on maan kutsu keväisin, Lehtinen sanailee.
Palaamme vielä ikäkysymykseen ja nuorisoon, joka niin suurelta osin on toimettomana ja työttömyyskortistossa.
–Kieltämättä maatyöt ovat raskaita ja niissä ei passaa kelloa tuijottaa. Juuri nyt olisi nuorisonkin syytä muistaa, että ilman taistelua ja rehellistä, raskasta työtä ei elämässä pääse eteenpäin ja voita sen enempää omaa kuin naapurienkaan kunnioitusta.
–Olen aina pyrkinyt näyttämään esimerkkiä ja johtamaan nuorempia sukupolvia esimerkillä ja edestä, ihan kuten pääministerikin talvisotajuhlan puheenvuorossaan sanoi, Jorma Lehtinen vastaa kysyttäessä hänen omaa elämänfilosofiaansa.

Jorma Lehtinen naurahtaa, että kun sato on saatu pelloilta korjattua jää syksyisin aikaa pohtia tilan jatkamista.

Jorma Lehtinen naurahtaa, että kun sato on saatu pelloilta korjattua jää syksyisin aikaa pohtia tilan jatkamista.

”Ihmiset ovat
viisastuneet”

Jorma Lehtinen, suomalaisen luomuviljelyn kantaisä tai ainakin yksi heistä, on puheissaan sekä vakuuttava että uskottava. Hän muistuttaa mielellään, että koko viljely viljasta juurikasveihin ja vihanneksiin oli vielä sotaa edeltävinä vuosina käytännössä kaikki luomua. Lannoitteena oli vain karjanlanta, eivät typpilannoitteet. Niitä alkoi ilmestyä pelloille vasta 1950- ja 1960-luvuilla, joka merkitsi meillä tehoviljelyyn siirtymistä.
–Ja nyt siitä ollaan luopumassa pelkästään siksi, että ihmiset ovat viisastuneet ja laittavat laadun arvoasteikossa määrän edelle, Jorma Lehtinen iloitsee.
Eikä hän jää talvellakaan työttömäksi tai pelkän ajatustyön varaan. Lehtisellä on melkoinen menneisyys sotilaspojasta puutyöyrittäjäksi isänsä rinnalla, sen jälkeen maaseutukauppiaaksi, suuren merilogistiikkayrityksen palvelukseen ja siellä johtopaikoille saakka, kunnes…
–Terveys sanoi itsensä irti ja seurasi pitkä ja kivulias lääke- ja leikkauskierre. Suomen parhaat lääkärit olivat hetken jo sitä mieltä, ettei minusta enää kalua tule. Mutta sitten tapasin nykyisen puolisoni, muutin hänen kanssaan Pikonrannalle ja koin tämän ”suo, kuokka ja Jorma” -ilmiön, tosin pellonraivaus onnistui melko kuivin jaloin.
Lehtinen paljastaa, että tuttavuus hapankaaliin oli jo nuoruusvuosien perua, ja samalla kun tilaa yhdessä ehostettiin, hän kehitti sen valmistusta edelleen. Kantapään kautta siitä muodostui pikkuhiljaa hittituote, jota tullaan hakemaan Pikonrannalta saakka, ellei sitä satu löytymään pääkaupunkiseudun myymälöistä ja ravintoloista.
Hattu pois päästä, nuoremmat suomalaiset!

Timo Korppi

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.